NÄYTTELYTREENIT KESÄLLÄ 2024

NÄYTTELYTREENIT KESÄLLÄ 2024

Tervetuloa Kiikon näyttelytreeneihin Sammalojan kentälle keskiviikkoisin 15.5.-26.6.2024 klo 18.30-19.15.

Näyttelytreenit ovat Kiimingin koiraharrastajien jäsenille ilmaiset. Ei jäsenille treenikerran hinta on 5€. Maksu käteisellä tai mobilepaylla paikan päällä. Nätötreeneihin ei ole ennakkoilmoittautumista. 

Nätötreenit on tarkoitettu kaiken rotuisille, kokoisille ja ikäisille koirille. Niissä opetellaan näyttelyssä tarvittavia perustaitoja, kuten nätisti liikkumista yksin ja ryhmässä. Lisäksi harjoitellaan koiran tutkimista, kuten hampaiden katsomista ja mittaamista. Treeneissä on jonkin verran oman vuoron odottelua, jonka voi käyttää itsenäiseen harjoitteluun ja odottamistreeniin. 

Ota treeneihin mukaan runsaasti nameja ja näyttelyremmi, tai muu lyhyt hihna ja normaali panta (ei flexiä ja valjaita). Lisäksi mukana voi olla koiralle mieluisia leluja. Ota mukaan myös vettä, vesiastia ja kakkapusseja. Kentällä ei ole vesipistettä eikä vessaa. Kakat on kerättävä kentän ympäristöstä. 

Ohjaajina toimivat Jussi Vilppunen, Hanne Seppänen ja Johanna Huovinen.

Kommentoi