
Nätö-treenit maanantaisin klo 18-19
Tervetuloa Kiikon näyttelytreeneihin Sammalojan kentälle maanantaisin 5.5. 2025 alkaen klo 18.00-19.00.
Näyttelytreenit ovat Kiimingin koiraharrastajien jäsenille ilmaiset (jäsenyys tarkistetaan treeneihin tullessa). Ei jäsenille treenikerran hinta on 5€. Maksu käteisellä tai mobilepaylla paikan päällä. Nätötreeneihin ei ole ennakkoilmoittautumista.
Nätötreenit on tarkoitettu kaiken rotuisille, kokoisille ja ikäisille koirille. Niissä opetellaan näyttelyssä tarvittavia perustaitoja, kuten nätisti liikkumista yksin ja ryhmässä. Lisäksi harjoitellaan koiran tutkimista, kuten hampaiden katsomista ja mittaamista. Treeneissä on jonkin verran oman vuoron odottelua, jonka voi käyttää itsenäiseen harjoitteluun ja odottamistreeniin.
Ota treeneihin mukaan jäsenmaksukuitti, jäsenyys tarkistetaan treenien alussa.
Lisäksi tarvitset koiralle runsaasti nameja ja näyttelyremmi, tai muu lyhyt hihna ja normaali panta (ei flexiä ja valjaita). Lisäksi mukana voi olla koiralle mieluisia leluja. Ota mukaan myös vettä, vesikuppi ja kakkapusseja. Kentällä ei ole vesipistettä eikä vessaa. Kakat on kerättävä kentän ympäristöstä.
Mahdollisista muutoksista tiedotetaan Kiikon facebook-sivuilla, ota siis sivu seurantaan